Nessa mejäilemässä

Ensimmäisen jälkensä Nessa selvitti noin kaksitoistaviikkoisena pentuna. Jälki oli kolme- neljä metriä pitkä ja tehty ihan vain nurmikolle. Jälki veretettiin ja ajettiin heti. Alkuun Nessa ei oikein tiennyt mitä jäljelle pitäisi tehdä, mutta loppu menikin jo mallikkaasti. Palkkioksi jäljen päässä oli verisieni, jolla Nessa sai leikkiä. Tästä pienestä askeleesta menikin sitten melkein vuosi ennen kuin seuraavan kerran lähdimme jäljelle. Toki olisi ollut hyvä treenata säännöllisesti aina ensimmäiseen kokeeseen asti.

Seuraavana keväänä olimme pestautuneet auttamaan ylioppilasjuhlien valmisteluissa. Toki tunnollisina koiraihmisinä päätimme yhdellä reissulla hoitaa kaksi asiaa: ylioppilasjuhlat ja Nessan ensimmäisen jäljen. Perjantaina kun muut kuuliaisemmat talkoolaiset jäivät tekemään voileipäkakkuja, me suuntasimme auton nokan kohti Rantasalmea ja Nessan kasvattajan kotia. Sää oli juuri sellainen oikukas kuin se on koko loppukevään ollut, mutta mitä parhain jäljestysilma aloittelevalle koiralle.

Nessan kasvattaja Lea oli tehnyt noin 300 metriä pitkän jäljen valmiiksi joten kumisaappaat vaan jalkaan ja sadetakit päälle, koiran valjaat taskuun, jäljestysköysi ja koira matkaan mukaan. Kaadolle Lea vei palkkioksi juustonpaloja – Nessan herkkua kotioloissa. Vähän mahaani kipristeli ennen jäljelle lähtöä. Lea antoi neuvoja miten jäljestysköyttä kannattaa käyttää, millaisen välimatkan pidän koiraan ja miten jäljellä tulee käyttäytyä. Sitten lähdettiin tieltä metsään hanhenmarssia: Nessa edellä, sitten Lea, minä ja Krisse.

Nessa lähdössä

Mielestäni Nessa osasi hienosti seurata jälkeä vaikka sen välillä pitikin jäädä toinen etujalka koukussa kuuntelemaan ja ihmettelemän metsän ääniä. Pääsimme kuitenkin jäljen loppuun, josta löytyi palkkioksi juustokuutioita. Niitä enemmän Nessaa kiinnosti se sieni, jolla jälki oli tehty. Niinpä päätimme jatkossakin palkita Nessan hienosta suorituksesta jäljellä tuon sienen avulla. Toinen meistä kulki edellä vetäen ja pomputtaen sientä ja Nessa sai jahdata sitä sydämensä kyllyydestä.

Alkukesästä ehdimme tehdä Nessalle joitakin jälkiä. Sitten voisin vaikka sanoa, että loppukesästä oli niin kiireistä ja ei oikein löytynyt sopivia maastoja jäljille. Mutta ne niin kuin nyt kaikki tietävät ovat vain tekosyitä laiskuudelle. Siitä huolimatta, että edellisen kerran olimme jäljestäneet juhannuksena suuntasimme syyskuun puolella MEJÄ- kokeisiin Rantasalmelle. Minua ainakin jännitti todella paljon, koska ne olivat ensimmäiset kokeet ja koirakaan ei ollut harjoitellut pitkään aikaan.

Tarina jatkuu